Kategoriat

/var/www/vhosts/maxivision.fi/www/app/webroot/img/luonto_banner.jpg

Selaa aakkosellista kanavalistaa tai avaa kanavahinnasto (pdf).

Animal Planet

Animal Planet

Eläinmaailma ei ole vain ihmismaailman irrallinen osa, vaan olemme kaikki yhtä suurta kokonaisuutta. Animal Planet haluaa yhdistää nuo kaksi maailmaa esittelemällä eläinkunnan tavalla, jota on harvoin nähty. Kanavalla kohtaat villieläimiä niiden omassa elinympäristöissään – viidakossa, ilmassa, savannilla ja meressä. Vaikka lemmikkieläimet kuuluvat monen perheen jokapäiväiseen elämään, päästään kanavan ohjelmien avulla tutustumaan niiden elämään aivan uusin silmin. Animal Planet on ainoa puhtaasti eläinkunnan elämään keskittyvä tv-kanava, jonka ohjelmisto sopii koko perheelle. Kanavan ohjelmien tuotannossa on huomioitu myös perheen pienimmät, mikä tarkoittaa, ettei luonnon omaa väkivaltaa korosteta ohjelmissa erityisesti. Animal Planetilla nähdään muun muassa tuttuja koko perheen ohjelmia kuten Villiäkin villimpi show (The Really Wild Show), Valassodat (Whale Wars), Me Mangustit (Meerkat Manor) ja Nick Bakerin oudot otukset (Weird Creatures with Nick Baker). Kanava tarjoaa ympäri vuoden erilaisia teemakuukausia ja -jaksoja. Vuoden 2012 ohjelmistossa on luvassa ainakin Afrikka-, hai-, ja lemmikkikuukaudet. Animal Planet viihdyttää katsojia ympäri vuorokauden seitsemänä päivänä viikossa ja sen ohjelmat ovat suomeksi tekstitettyjä.

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
Dokkari Hinta 9.90 €/kk
Saatavana yksittäin lisäkanavana hintaan 5.00 €/kk

MTV3 MAX

MTV3 MAX

MTV3 MAX-kanava lähettää kaikki F1-kisatapahtumat suorina. Lisäksi kanava tarjoaa MM-rallia laajemmin ja kattavammin kuin koskaan aikaisemmin. Formulan ja rallin lisäksi ohjelmistossa on raskaan sarjan huumoria, harrastuksia ja tietoa. Kaikki miehen näkökulmasta, suoraan ja kursailematta. Komediaa laidasta laitaan, ruoanlaittoa reilusti ja ronskilla otteella. Metsästyksen ja kalastuksen laatusarjoja, jättiläiskoneita, sotadokumentteja ja historiatietoa rankimmillaan – kovan luokan urheilua, uhkapeliä silmänruokaa unohtamatta. Tekstitys: suomi. Saatavana myös yksittäin. Kanava näkyy sekä HD, että SD versiona

HUOM! Kanavaa ei voi tallentaa

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
MTV3 Kanavapaketti Hinta 14.95 €/kk
Sportti Hinta 11.90 €/kk
Saatavana yksittäin lisäkanavana hintaan 9.90 €/kk

MTV3 MAX HD

MTV3 MAX HD

MTV3 MAX HD - miesten etuoikeus! Raskaan sarjan huumoria, harrastuksia, tietoa ja urheilua - kaikki miehen näkökulmasta, suoraan ja kursailematta. Ruoanlaittoa ronskilla otteella, metsästyksen ja kalastuksen laatusarjoja, jättiläiskoneita, sotadokumentteja ja historiatietoa rankimmillaan. Kovan luokan urheilua, kuten Formula 1 -kisat suorana, Leijona-kiekkoa, Boxing Night -nyrkkeilyillat ja rallin MM-sarja. Kaikki HD-tasoisena. Kanava näkyy sekä HD, että SD versiona.

HUOM! Kanavaa ei voi tallentaa

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
MTV3 Kanavapaketti Hinta 14.95 €/kk
Sportti HD Hinta 7.90 €/kk

Nat Geo Wild

Nat Geo Wild

Nat Geo Wild tuo ruutuun upeita elämyksiä villistä luonnosta. Kanava vie katsojat unohtumattomille matkoille luontoon jossa voi nähdä uskomattomia eläimiä, joita et ennen ole nähnyt televisiossa.

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
Dokkari Hinta 9.90 €/kk
Viasat Kulta Hinta 29.95 €/kk

National Geographic Channel

National Geographic Channel

National Geographic Channel haastaa katsojan pohtimaan maailman ihmeitä. Kanavan ohjelmistossa on tieteen, teknologian, luonnon historian, arkeologian ja luonnon salaisuuksia sekä mielenkiintoisia matkoja ja seikkailuja . Kanava on englanninkielinen ja tarjoaa ohjelmaa ympäri vuorokauden.

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
Viihde Hinta 7.90 €/kk
Viasat Kulta Hinta 29.95 €/kk

Nelonen Maailma

Nelonen Maailma

JA TIEDÄT ENEMMÄN! Nelonen Maailma tuo maailman kotiisi silloin, kun et pääse paikan päälle katsomaan. Kiehtova kattaus matkailua, luontoa ja dokumentteja on valikoitu suomalaisia varten ja koko perheelle sopivaksi. Kutsu planeetan ihmiset, kulttuurit ja ilmiöt kotiisi. Maailma odottaa. Mukana mm. Planeettamme maa, Kaukaisten vuorten gorillat, Ekoreissaaja ja Maailman heimot. Ohjelmaa klo 10 – 24. Kaikki ohjelmat suomeksi tekstitetty tai puhuttu.

HUOM! Kanavaa ei voi tallentaa

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
Nelonen Perhepaketti Hinta 14.95 €/kk
Nelonen Paketti Hinta 19.95 €/kk

Viasat Nature

Viasat Nature

Todellinen koko perheen luontokanava, joka tarjoaa korkeatasoisia eläin- ja luontodokumentteja läheltä ja kaukaa. Jakaa kanavapaikan Viasat Crime ja Playboy Tv -kanavien kanssa, ohjelmaa 07-21. Tekstitys: suomi.

HUOM! Kanavaa ei voi tallentaa

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
Viasat Kulta Hinta 29.95 €/kk

WildTV

WildTV

WildTV on jokaisen ulkoilusta, retkeilystä, metsästyksestä, kalastuksesta ja luonnossa liikkumisesta kiinnostuneen oma kanava. Kanava on lähtöisin Kanadasta, mutta se tuottaa korkealuokkaista ulkoilmaelämään liittyvää ohjelmaa ympäri maailman. Kanava vie sinut erätulille, lohipuroille ja hirvijahtiin maisemissa jotka saavat haukkomaan henkeä. Ohjelmat ovat viihdyttäviä mutta ottavat samalla kantaa myös luonnonsuojeluun ja luontoharrastusten kestävään kehitykseen. Audio: Englanninkielinen. Tekstitys: ei.

Kanava kuuluu seuraaviin kanavapaketteihin:
Sportti Hinta 11.90 €/kk
Saatavana yksittäin lisäkanavana hintaan 3.00 €/kk

Näin helposti saat Maxivision TV-viihdepalvelun käyttöösi!

129€149€
Tilaa Maxivision HD-digiboxi
Kytke laajakaistaan ja televisioon
Valitse haluamasi kanavat
alk.
6€/kk
Katsele ja tallenna !